Talvi on todella kaunista vuodenaikaa! Valkoinen tuore lumi peittää maan ja aurinko kimaltelee puiden oksilla ja ikkunoissa roikkuvilla jääpuikoilla. Eikä ole mitään muuta kuin käpertyä kupin teetä ja lämmintä vilttiä ja kurkistaa talviseen kohtaukseen.
Joillekin se on kelkkailun, luistelun tai jopa hiihdon aika. Itse olen aina suhtautunut talveen passiivisimmin: ihailen sen kauneutta – lämmitetyn kodin mukavuudesta – uskaltaudun ulos, kun tarvittavat tarvikkeet, kuten suklaa tai viini, loppuvat, vain palatakseni nopeasti kotiin ja jatkan asentoani sohvalla.
Kaikesta sen hämmästyttävästä luonnonkauneudesta huolimatta talvella on vakavampi puoli, jota monet meistä pelkäävät, kuten liukkaat tiet, liukkaat kävelytiet, petolliset portaat ja jääpäällysteiset parkkipaikat. Tähän aikaan vuodesta tulemme hieman varovaisemmiksi hidastaessamme vauhtiamme ja sekoittaessamme kävelyämme toivoen, että voimme välttää hirvittävän – ja melko julkisen – kaatumisen.
Olemme kaikki alttiita kaatumisille. Pohjoisessa asuville jäiset olosuhteet ovat tuttu osa vuodenaikaa. Riippumatta siitä, mikä vuodenaika on tai missä asut, kaatuminen voi saada sinut tuntemaan olosi nolostuneeksi, loukkaantuneeksi tai arkaksi nousta ylös.
Vaikka kaatumiset voivat olla väistämättömiä, niiden ei pitäisi pelotella meitä alistumaan. Seuraavien kolmen vinkin pitäminen mielessä voi auttaa sinua pysymään pystyssä seuraavan syksyn jälkeen.
Kaatumisesta toipuminen: Arvioi tilanne hetki
Jos olet kaatunut, tiedät, että kokemus voi jättää sinut shokkitilaan. Tämä vastaus on tyypillinen; se estää meitä pomppimasta takaisin ylös, mikä voi vahingoittaa itseämme lisää. Tarvitsemme tämän hetken kerätäksemme aistimme ja arvioidaksemme tilanteen vakavuuden.
Kuitenkin tämän hetken kaaoksessa, varsinkin ollessamme ulkona, ensimmäinen shokkimme liittyy todennäköisesti julkiseen reaktioon. Toverimme ja ohikulkijamme pysähtyvät ojentaakseen kätensä. Kokemukseni on, että vaikka tämä vastaus tulee hyvän tahdon paikasta, kerääntynyt väkijoukko ja jatkuvat kysymykset hyvinvoinnista aiheuttavat vielä enemmän hämmennystä.
Vinkki 1: Rauhoittaa hermojasi ennen kuin otat yhteyttä lähimmäisiisi. Istu hetki hengittäen syvään ja anna kehosi päästä yli shokin yli. Emme ehkä edes tiedä vammojemme todellista laajuutta ennen kuin shokki on lakannut. Ja milloinsinätuntea olevansa valmis, valitse hyväksyä tai hylätä lähelläsi olevien tarjoama apu.
Nouse ylös ja yritä uudelleen
On luonnollista olla varovaisempi ja hermostuneempi kävellessämme tai tavanomaisten rutiinien aikana kimppuun. Saatamme jopa haluta välttää niitä toimintoja, joita teimme kaatuessa… ei kiinnostuksen puutteen vuoksi, vaan pikemminkin pelosta, että voisimme kaatua uudelleen.
Mutta aivan kuten kaikki asiat, joita vältämme, pelkomme tai huolemme vain lisääntyvät ajan myötä. Ahdistuneisuus on itseään ylläpitävä, ja usein ajatuksemme ja huolemme estävät meitä tavoittelemasta asioita, joita pelkäämme. Jos emme kuitenkaan koskaan anna itsellemme mahdollisuutta käsitellä ahdistuksiamme, emme koskaan todista itsellemme, että voimme voittaa ne.
Vinkki 2: Oletetaan normaali rutiinisi. Tämä on yksi nopeimmista tavoista saada takaisin luottamus kykyihisi. Jos et tiedä, voitko tehdä tämän itse, hae ympärilläsi olevien tukea. Hyvä tapa tehdä tämä on ilmaista huolensa toistuvasta tapauksesta lähimmäisillemme. Tämä ei ainoastaan anna meille moraalista tukea, vaan ystävistämme tulee soundboard, jotta voimme kuulla pelkomme ääneen, mikä voi auttaa niiden tunnustamisessa.
Muotoile keskustelu uudelleen
Ehkä jopa pahempaa kuin itse fyysiset vammat ovat ympärillämme olevien äkilliset aina varovaiset ja valppaat katseet. Kuten usein kaatumisen jälkeen, lauseet, kuten 'Ole varovainen', kun mainitaan kauppaan meneminen, tai 'Oletko varma? Mikset anna minun tehdä sitä puolestasi” tulee osa jokaista keskustelua.
Epäilemättä muiden huoli hyvinvoinnistamme tulee vilpittömän hyvän tahdon paikasta, mutta kuinka paljon me sisäistämme tästä? Oletko koskaan huomannut itsesi sanovan esimerkiksi 'Olen vain kömpelö' tai 'Minun pitäisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, minne olen menossa'? Nämä lausunnot saattavat tuntua harmittomilta, mutta ne viittaavat myös siihen, että kaatuminen on jotenkin meidän syytämme.
Jos loisimme julkiset tilat iäkkäiden aikuisten tarpeita ajatellen, on mahdollista, että voisimme kaikki jatkaa itsenäistä elämää yhteisöissämme ilman, että meidän tarvitsee huolehtia monista kaatumisen aiheuttamista esteistä.
Vinkki 3: Muotoile keskustelu uudelleen. Varsinkin kun kaadumme yhteisössämme, tunnista kaatumisen lähde. Eikö reunakiveys ollut maalattu, jotta pystyisimme havaitsemaan askelman selkeämmin? Eikö jalkakäytävän varrella ollut kaidetta? Nämä ovat tärkeitä yksityiskohtia, jotka meidän tulisi tuoda keskusteluun siirtääksemme syyt itseltämme ja keskustellaksemme sen sijaan yhteisöjemme uudelleensuunnittelusta. Nämä muutokset antavat ihmisille – iästä riippumatta – tuntea olonsa turvalliseksi ja turvalliseksi.
Ja muista. Oletpa sitten kaatunut, pelkäätkö kaatuvasi tai tunnet jonkun, joka on peloissaan, kaatumisen ei tarvitse määritellä uudelleen kuka olet. Sen ei myöskään pitäisi estää sinua tekemästä asioita, joista pidät.
Oletko joutunut toipumaan kaatumisesta? Estiko se syksy sinua tekemästä asioita, joista pidät? Miten vastasit ja pysyt pystyssä? Onko ketään tuntemaasi toipumassa kaatumisesta? Odotamme mielenkiinnolla ajatuksiasi ja kommenttejasi.