Kun suurin osa meistä oli alakoulussa, olimme pääasiassa alttiina klassisten runoilijoiden, kuten Chaucerin ja Shakespearen, kanssa. Sekoitettuna saattoi olla joitain limerick-runoja. Vaikka meidän oli pakko opetella ulkoa joitakin tunnetuimmista runoista, useimmilla meistä ei ollut aavistustakaan, mitä runot todellisuudessa tarkoittivat.
Kuinka runous on muuttunut
Huhtikuu on valtakunnallinen runouden kuukausi, jolloin on hyvä aika keskustella siitä, miten runous on kehittynyt vuosien varrella ja kuinka sen lukeminen ja kirjoittaminen voi auttaa meitä paranemaan.
Dramaattisin muutos on se, että nykyrunoudesta on tullut helpommin saavutettavissa. Toisin sanoen runoja on helpompi ymmärtää, ja sanat ja merkitykset resonoivat kanssamme.
Nykyajan runot koskettavat todellisia tunteita ja mielikuvia, jotka liittyvät ihmisen tilaan käyttämällä sanoja, joita voimme ymmärtää. Suurimmaksi osaksi runoilijat ovat yleensä melko tarkkaavaisia ja näkevät asioita, joita monet meistä eivät välttämättä huomaa.
Nuorempana muistan rakastuneeni Rod McKuenin runoon. Hänen työnsä ilmaisi ytimekkäästi tunteita, joita minulla oli, mutta en pystynyt ilmaisemaan selvästi.
60-luvulla, kun minusta tuli teini-ikäinen, beat-runoilijat, kuten Bob Dylan, Alan Ginsberg, Jack Kerouac ja Pete Seger, olivat suosittuja, ja he jatkoivat ihmiskokemukselle yhteisten tilanteiden ilmaisemista.
Kuinka runous parantaa
Paraneminen tapahtuu usein yksin tai kokonaisuutena. Kuten sufi-runoilija Rumi sanoi: 'Haava on paikka, jossa valo tulee sinuun.' Toisin sanoen haava on kohtaamamme kipu ja kärsimys, joka saa meidät kosketuksiin sisäisen itsemme kanssa. Tämä voi olla valaistuksemme lähde.
Runous auttaa meitä koskettamaan haavoittunutta osaamme. Kun kuljemme vuosien varrella, me täyttyvät muistoista. Jotkut muistoista voivat olla hyviä, kun taas toiset voivat olla seurausta menneistä haavoista.
Joskus haavojen paraneminen kestää vuosia, ja toisinaan se kestää eliniän, jos ollenkaan. On totta, että keho muistaa, ja usein kehomme muistaa menneitä traumoja. Runous auttaa meitä pääsemään käsiksi näihin haavoihin sanojen kautta. Tämä voi johtaa parantumiseen ja muutokseen.
Esimerkiksi runoilija Audre Lorde aloitti runouden kirjoittamisen ja lukemisen lapsuudessa keinona käsitellä Harlemissa kasvamista afrikkalais-amerikkalaisena naisena, jonka vanhemmat ovat tunteiden muurit heidän ja lastensa välillä.
Lapsuudessaan hän kirjoitti salaa runoja päiväkirjaansa haluten paeta jännitteitä kotona. Runojen kirjoittaminen ja lukeminen auttoi häntä selviytymään haastavista ajoista.
Monella tasolla Lorden elämäntarina resonoi minuun, koska olemme molemmat syntyneet äideille, jotka eivät mielestämme halunneet meitä ja jotka pidättäytyivät hoitamasta naisia, joita olimme. Olimme myös sekä runoilijoita että rintasyövästä selviytyneitä.
Runous ja terapia
Usein runoutta käytetään puheterapian yhteydessä. Runon kirjoittaminen päiväkirjaan on tehokas tapa päästä käsiksi siihen, mitä itsessäsi tai tiedostamattomassa mielessä tapahtuu. Se on myös paikka tarkkailla sisä- ja ulkomaisemaa.
Tunnustusrunous on voimakas tähän. Käyttämällä elävää kieltä yhdistämme älyllisen ja emotionaalisen osan itsestämme.
Kun olin 50-vuotiaana, etsin terapeutin ohjausta auttamaan minua selviytymään syvästä tuskasta, joka aiheutui isoäitini ja hoitajan menettämisestä 10-vuotiaana. Luulen, että minulla oli paljon ratkaisematonta surua.
Sen lisäksi, että se inspiroi minua kirjoittamaan ensimmäisen muistelmani,Regina's Closet: Finding My Grandmother's Secret Journal,hän inspiroi minua kirjoittamaan runoja isoäidilleni ja isoäidistäni. Terapiaistuntojeni aikana terapeutti luki ne minulle ääneen. Oli voimakasta kuulla ääneni eri tavalla.
Kuinka aloittaa runon kirjoittaminen
Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa kirjoittaa runoutta. Ensimmäinen askel on päästää irti ja vain antaa elämän ja kokemusten kehittyä niin kuin niiden oli tarkoitus kehittyä. Runous on sielun ääni, joten on tärkeää muistaa, että runoutta kirjoitettaessa täytyy yrittää päästää irti rationaalisesta mielestä ja antaa tunteiden ja tunteiden ottaa valtaansa.
Tunteet koetaan ensin, ja sanat tai ajatukset tulevat runon luomisen aikana. Platon piti runoilijaa yliluonnollisen inspiraation välineenä.
Joillekin ihmisille runon aloittaminen on vaikeinta, mutta harjoittelu helpottaa sitä. Yksi tapa aloittaa on aloittaa tunteella tai kuvalla ja ottaa se sieltä. Runous on kirjoitettu katkelmina. Jokaisella rivillä tai fragmentilla tulee olla tunne tai mukaansatempaava kuva.
Elämä tarjoaa meille paljon materiaalia kirjoittaa. Muistojemme, pohdiskelumme ja fantasiojemme lisäksi tämä runsas materiaali voi sisältää myös lukemiamme kirjoja tai artikkeleita sekä katsomiamme elokuvia.
Kuten Robert Frost näppärästi totesi: ”Runo alkaa kyhmyllä kurkussa; koti-ikävä tai rakkaussairaus. Se on kurkottamista kohti ilmaisua: yritystä löytää täyttymys…”
Runojen idea tai aihe tulee meille usein silloin, kun sitä vähiten odotamme. Siksi on tärkeää pitää päiväkirja ja kynä aina käden ulottuvilla.
Lopuksi runon kirjoittamiseksi on tärkeää lukea paljon runoutta. Parhaat runoilijat hallitsevat yksityiskohdat ja ovat hyvin tarkkoja kirjoituksessaan. Ne näyttävät ennemmin kuin kertovat. Varmistamalla, että runosi on visuaalinen, tekee siitä mielenkiintoisen luettavan! Hyvää kirjoittamista!
Kuinka usein luet runoja? Ketkä ovat suosikkikirjailijoitasi ja miksi? Oletko yrittänyt kirjoittaa runoja? Mikä oli sinulle helpointa ja mikä vaikeinta? Ole hyvä ja jaa ajatuksesi ja ehkä runous yhteisömme kanssa!
